Mercury uistelu 2020

Lauantaina 18.7. Säynäniemessä

Kisakartta ja Häme-cupin runkosäännöt

 

Vain täysin terveenä kisoihin! Kisoihin tullaan vain terveenä. Kisoihin ei saa tulla, mikäli uistelijalla on pieniäkin mahdollisesti koronaan viittaavia oireita. Kisoihin ei saa myöskään tulla, mikäli uistelijan perheenjäsenen epäillään altistuneen koronavirukselle. Sekä oman sairastumisen että perheenjäsenen sairastumisen kohdatessa on noudatettava valtioneuvoston antamia karanteeniohjeita.

Puhtaat kädet eikä aivastella Kädet tulee pestä huolellisesti saippualla jo ennen kisoihin saapumista. Myös oman käsidesin mukaan ottoa ja käyttöä suositellaan. Yskäisyt ja aivastukset hihaan/nenäliinaan.

Kisailijoiden tulee ehdottomasti noudattaa järjestäjien ohjeita! Kunkin venekunnan kippari huolehtii osaltaan venekuntansa sääntöjen noudattamisesta ja viruksen leviämisen ehkäisystä. Ilmoittautuminen, kipparikokous, kalojen punnitseminen sekä palkintojen jako hoidetaan turvavälit ja hygienia huomioiden.

 

mercury.jpg