Rönnin veto 2005

Tulokset

Rönnin veto uisteltiin tänä vuonna aurinkoisessa ja lämpimässä säässä lauantaina heinäkuun 9. päivä. Kyseessä oli viidestoista Rönnin veto ja tämän vuoden kolmas Häme Cupin osakilpailu.
Rönnin vedossa oli tänä vuonna kaikkiaan 129 venekuntaa, joista 103 toi kaloja puntarille. Vapoja sai olla vedossa yhtäaikaisesti kuusi kappaletta ja niissä vieheitä yhteensä 12. Tänä vuonna myös täkyraksin käyttö oli ensimmäistä kertaa sallittu. Kalojen alamitat ja kertoimet olivat seuraavat:

Kilpailu alkoi kello 10 ja päättyi kello 17. Kilpailualueena oli Pappilanselkä, Enonselkä, Ponsanselkä poislukien Pappilanselän, Neulaniemen, ja Pajukannan kalastuskuntien alueet, sekä Rönnisalmi 150 metriä.

Kilpailun päätyttyä perkauspaikalla oli vilskettä. Kala oli päivän aikana syönyt hyvin ja Längelmävedestä oli noussut niin haukea, kuhaa kuin ahventakin. 
 

Kisan suurin kuha painoi suolistettuna 5160grammaa ja sen sai Ahokkaan Pertin venekunta. Tällä kuhalla ja kolmella muulla irtosikin tämän vuotinen kuhan uistelun maailman mestaruus. Voittoon tarvittava pistemäärä oli 7555 grammaa kuhaa. Voittajat saivat palkinnoksi muun muassa sähköperämoottorin. Toisen sijan kuhan uistelun MM-kisassa sai Mäkisen Pasin venekunta 5882 grammalla kuhaa ja kolmannen sijan sai Hyvösen Markon venekunta 5728 grammalla kuhaa.
  
 
Tämän vuotisen koko kisan voitti ennätystuloksella Pohjalaisen Martin venekunta (Valkeakosken kalaveikot). Voittotulos oli 39160 pistettä, joka koostui 23 hauesta, 3 kuhasta ja 3 ahvenesta. Voittajat saivat kotiin viemisikseen JSI-trailerin. Kisassa kakkoseksi sijoittui Rantalan Juhan venekunta (Hämeenlinnanseudun vetouistelijat) 34743 pisteellä ja kolmanneksi Ahokkaan Pertin venekunta (Feniks fishing team) 31192 pisteellä. Puntarille tuotiin kaikkiaan 491 haukea, 185 kuhaa ja 51 ahventa. 
  
 
Joukkuekisassa voiton vei Kosto Team 81436 pisteellä. Toiseksi sijoittui THU Team Häijään Urheilutarvike 61932 pisteellä ja kolmanneksi Jiicee II 51545 pisteellä.